![]() |
.: Tähtitiede-FAQ :.eli usein kysyttyjä kysymyksiä tähtitieteeseen liittyenNiin tällä sivustolla kuin sfnet.harrastus.astronomia -uutisryhmässäkin kysytään usein erilaisia tähtitieteeseen liittyviä kysymyksiä. Niistä yleisimpiin pyritään tällä sivulla antamaan jonkinlainen vastaus. Suurin kiitos tästä sivusta kuuluu luonnollisesti kaikille kysyjille ja vastaajille. Kysymykset ovat lihavoidulla tekstillä. FAQia tullaan tarpeen vaatiessa päivittämään. Myös rakentava palaute on aina tervetullutta!
Aloittelevan tähtiharrastajan perusteokset? Aloittelijan kannattaa hommata kirjahyllyynsä ensimmäisenä esimerkiksi seuraavat Ursan julkaisemat perusteokset:
Eräs yritys myy tähtien nimiä, voinko ostaa itselleni sellaisen? Kyseessä on suunnilleen Ostos-TV -tyyppistä huuhaa-kauppaa, jolla pyritään saamaan hölmöiltä rahat pois. Yritysten myymillä tähtien nimitodistuksilla ei ole minkäänlaista virallista statusta, joten niillä on lähinnä sama arvo kuin WC-paperilla. Vastaavan yrityksen voisi perustaa kuka tahansa ja myydä samat tähdet niin monta kertaa kuin haluaa. Aivan yhtä hyvin nimeämisen voi tehdä itse, eikä siitä tarvitsee maksaa senttiäkään huijarifirmalle. Ainoa elin, jonka nimeämillä taivaankappaleilla on virallinen status, on Kansainvälinen Tähtitieteellinen Unioni IAU (International Astronomical Union). Tähtien nimet (joita on muutama sata) on annettu 500-2000 vuotta sitten ja ne ovat etupäässä arabiankielisiä. Nykyään tähdet nimetään koordinaattiensa mukaan. Erittäin harvoin tähdellä on löytäjänsä nimi. Mikäli joku löytää komeetan tai asteroidin, nimetään tämä yleensä löytäjänsä mukaan. Asteroidien suhteen löytäjä yleensä pystyy myös vaikuttamaan jonkin verran nimeämiseen eli hän voi antaa asteroidille myös jonkin muun haluamansa nimen kuin oman nimensä, jonka IAU sitten vahvistaa. Aurinkokunnassa kiertääkin useita asteroideja, jotka on nimetty tunnettujen Suomalaisten tiedemiesten, taiteilijoiden tai kaupunkien mukaan, kuten Vaisala, Oterma, Sibelius, Seinajoki, Kokkola, Jyvaskyla jne. Huomata kannattaa, että nimistä puuttuvat ääkköset. Lisätietoa tähtien nimeämiseen liittyvistä asioista saa IAU:n sivuilta: http://www.iau.org/IAU/FAQ/starnames.html Voitteko kertoa tähtien nimiä myyvien yritysten yhteystietoja? Emme voi. Kuten edellä todettiin, kyseessä on rahat-pois-huuhaa, jolla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa, joten emme myöskään halua edistää asiaa millään tavalla. Jos välttämättä haluatte edellä kerrotun jälkeenkin pistää rahanne hukkaan niin löydätte varmasti yritykset itsekin. Kumpi on parempi lehti, Astronomy vai Sky & Telescope? Se on oikeastaan mielipidekysymys. Sen verran voi jotain jakoa tehdä, että Astronomy on ehkä enemmän suuntautunut tähtitieteen popularisointiin ja yleisiin helppotajuisiin teoreettisiin artikkeleihin. Sky & Telescope on sitten enemmän "vakavan harrastajan" lehti. Jos lämpötilaa mitataan mustan kappaleen säteilynä, niin silloinhan avaruuden lämpötila on tietysti taustasäteilyn lämpötila, 2,73 kelviniä eli -270,42 astetta Celsiusta. Miten ihmiselle kävisi avaruudessa ilman avaruuspukua? Avaruudessa ihminen enemmänkin leviäisi, kuin menisi kokoon. Siellä ulkoinen paine (vastapaine) on nolla ja ihmisen sisäinen paine on varmasti ainakin jonkin aikaa suurempi. Iho pitänee ruumiin kasassa, verta myös varmaankin vuotaa nenästä ja korvista. Jos paine pudotetaan nopeasti (hypätään salamana paineistetusta avaruusaluksesta avaruuden tyhjiöön) tapahtuu "leventyminen räjähdysmäisesti, eli ihminen hajoaa solujen ja kudosten revpeytyessä. Sama ilmiö tapahtuu syvissä vesissä eläville meren eläville, jotka tuodaan pintavesiin. Kyse ei kuitenkaan ole mistään verisestä räjähdyksestä, missä palaset sinkoutuvat pitkin avaruutta, vaan ruumiin sisäisten rakenteiden hajoamisesta, solujen rikkoutumisesta. Ruumiin muoto säilyisi suunnilleen ennallaan. Avaruudessa on paine sen verran alhainen, että siellä ihmisen veri yms. kiehuu eli muodostuu kuplia sillä kiehumispiste alenee myös paineen alentuessa. Esim. Mount Everestillä (huipulla) vesi kiehuu alle sadassa asteessa koska ilmanpaine on alempi ja vastaavasti painekattilassa kiehumispiste on yli 100 astetta, koska paine on korkeampi. Auton jäähdytysvesikin voi olla yli sata asteista koska systeemissä on ylipainetta. Jos kuuman jäähdyttäjän tulpan avaa saa höyrysuihkun vastaansa, koska kun paine laskee, ylikuumentunut vesi alkaa kauttaaltaan kiehua. Jos ihmisessä on vettä 70% niin satakiloinen onneton astronautti painaisi hetken kuluttua n.30 kg ja olisi taatusti kuollut. Näin teoriassa. Käytännössä ihminen jäähtyisi niin nopeasti, että varsinaista kuplimista kerkiäisi syntyä vain nimeksi, ennen syväjäädytystä. Henki varmaankin lähtee sydänkohtauksessa tai viimeistään hapenpuutteesta. Vastauksesta kunnia kuuluu: Matti T. Salo, Ville V A Hinkkanen, Peter von Bagh, Pete Ristola, Harri Haukka
Mistä johtuu, että avaruusalukset ovat tyypillisesti valkoisia? Avaruudessa on hyvin vaikea päästä eroon hukkalämmöstä, koska toisin kuin ilmakehässä tai maan pinnalla, lämpöä voi poistaa vain säteilemällä, joka on prosessina paljon hitaampi kuin johtuminen (ilmaan tai kiinteään aineeseen). Koska tumma pinta absorboi lämpöä parhaiten (imee siis Auringon säteilyä), päädytään vaaleisiin pintoihin, jolloin pinnat eivät kuumenisi liikaa. Liikalämpöä kun olisi hyvin vaikea poistaa. Miksei sitten käytetä metallipintaa, niinkuin makuupussien sisäpinnassa? Satelliiteissa käytetäänkin. Raketissa hommalla ei taida olla suuremmalti väliä koska vehkeet ovat käytössä niin vähän aikaa. Esim. avaruussukkulan tapauksessa kyseessä on useita tekijöitä. Metallipinta johtaisi lämpöä todellä hyvin laskeutumisessa aluksen sisäosiin, toisin kuin käytössä oleva keraaminen tms. pinta. Katso tarkemmin: http://science.ksc.nasa.gov/shuttle/technology/sts-newsref/sts_sys.html#sts-tps
Mikä on länsitaivaalla auringonlaskun jälkeen näkyvä kirkas valo? Auringonlaskun jälkeen läntisellä taivaalla tai vastaavasti itäisellä taivaalla ennen auringonnousua näkyvä kirkas valopiste on melko todennäköisesti planeetta Venus, joka yleensä on silmiinpistävän kirkas. Mikäli kyseinen kohde näkyy läpi yön, se saattaa myös olla planeetta Jupiter, joka ei kylläkään ole aivan yhtä kirkas kuin Venus. Parhaiten asia selvinnee, kun katsot tämän sivuston kuukauden tähtitaivas -osastolta planeettojen näkymistiedot. Mikäli tuntuu ettei asia oikein selviä tekstimuotoisen aineiston perusteella, kannattaa varmistaa asia myös Ursan sivuilla olevasta tähtikartasta: http://www.ursa.fi/extra/taivaalla/tahtikartta/.
Tähtitieteen harrastuksesta lisää mm: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry |
|||||||
| Etusivu | Info | Yhteystiedot | |||||||
|
Copyright © 1999-2008 Astronetti & Tähdet ja avaruus. All Rights Reserved. |