Tähtiharrastajan kesäkausi

Suomi sijaitsee tähtitieteen harrastajan kannalta sikäli valitettavan korkeilla leveysasteilla, sillä kesäaikaan yöt ovat vaaleita ja tähtiä ei juuri näy joitain kirkkaimpia lukuun ottamatta. Esim. Kesäkolmion tähdet, joihin kuuluvat Lyyran Vega, Joutsenen Deneb ja Kotkan Altair, on mahdollista nähdä Keski- ja Etelä-Suomessa läpi kesän (ainakin kiikarilla). Mitä tähtiharrastaja sitten voi kesällä tehdä muuta kuin lepuuttaa laakereitaan ja kunnostaa havaintovälineitään?

Planeetat ja Kuu

Kirkkaimpia planeettoja on mahdollista tarkkailla kesälläkin, mikäli ne vain muuten ovat näkyvissä. Erityisesti Jupiter ja Venus löytyvät jopa ilman apuvälineitä melko helposti vaalealta kesäyön taivaalta. Myös Mars ja Saturnus ovat löydettävissä pienen etsimisen jälkeen (joskin apuna tarvinnee kiikaria). Planeettojen paikantamisessa auttaa tähtikartta ja tarkka ilmansuuntien tuntemus.

Kuu on kesäisen yötaivaan helpoin havaintokohde. Mikäli talvi on vierähtänyt syvän taivaan kohteita tutkiessa niin vastaavasti kesällä kannattaa keskittyä tutkimaan Maata lähimpänä olevaa toista taivaankappaletta. Kuusta ja sen pinnanmuodoista saa helposti upeita kuvia tai sitten sen pinnanmuodoista voi tehdä havaintopiirroksia.

Aurinko

Aurinko on mitä erinomaisin havaintokohde kesällä, sillä se on tähän vuodenaikaan horisontin yläpuolella suurimman osan vuorokaudesta. Auringon pinnalla on mahdollista nähdä tummia auringonpilkkuja, joiden kehittymistä voi seurata päivästä toiseen.

AstroSolar-kalvo asennettuna Helios StarTravel 120 -linssikaukoputken pölysuojuksen keskellä olevaan aukkoon.

Auringon tarkkailussa on otettava huomioon, että AURINKOA EI PIDÄ KOSKAAN KATSOA SUORAAN ILMAN ASIANMUKAISTA SUODINTA!

Mikäli Aurinkoa aikoo tarkkailla kaukoputken läpi, on käytettävä OBJEKTIIVIN ETEEN asennettavaa Aurinkosuodinta. Okulaariin kiinnitettävät suotimet saattavat haljeta kuumuudessa, jolloin Auringonvalo pääsee esteettä silmään ja seurauksena on poikkeuksetta silmän tuhoutuminen ja näön menetys.

Aurinkosuotimiakin turvallisempi tapa tarkkailla Aurinkoa on heijastaa Auringon kuva okulaarin takana pidettävälle valkoiselle pahville. Useimpien peilikaukoputkien mukana tulee tähän tarkoitettu valkoinen metallilevy ja pidike.

Suotimista huolimatta Auringon tarkkailussa kannattaa noudattaa erityistä varovaisuutta. Aloittelevien Aurinkohavaitsijoiden kannattaisi mahdollisuuksien mukaan tehdä ensimmäiset Aurinkohavaintonsa kokeneen havaitsijan opastuksella (erityisesti suodinta käyttettäessä).

Kaukoputken suuntaus Aurinkoa kohti sujuu kätevästi kaukoputken varjoa seuraamalla; kun putken varjo on pienimmillään (pyöreimmillään), Auringon pitäisi olla okulaarin näkökentässä.

Myrskybongaus

Myrskybongaus on saanut alkunsa Yhdysvaltojen Keskilännen laajoilla tasangoilla (mm. Texasissa, Oklahomassa ja Kansasissa), jossa esiintyy kesäisin voimakkaita myrskyjä, jotka usein kehittyvät tornadoiksi. Aluetta kutsutaankin sen erikoisten sääolojen vuoksi Tornadokujaksi (Tornado Alley). Yhdysvalloissa esiintyy vuosittain noin tuhat tornadoa. USA:n tornadokausi kestää huhtikuusta heinäkuuhun. Maailmanlaajuisesti ajatellen eniten tornadoja esiintyy keskileveyksillä.

Suomeen myrskybongaus rantautui joitain vuosia sitten ja se on saavuttanut täälläkin melko kohtalaisen suosion. Suomesta löytyykin jo useita aiheeseen vihkiytyneitä nettisivuja ja mm. Ursassa on myrskybongausjaosto. Myrskybongaukseen tutustuminen kannattaa aloittaa Olli Haukovaaran ylläpitämältä Myrskybongarin portti nettiin -sivustolta, jolta löytyy mm. runsaasti linkkejä alaan liittyen.

Tornado on voimakas pyörre, joka alkaa ukkospilvestä ja ulottuu maahan saakka. Tornado on eräs tuhoisimmista sääilmiöistä ja siihen liittyvien tuulien nopeus saattaa olla kovimmillaan 520 km/h (kuten Oklahoma Cityn ympäristössä 3.5.1999 laajaa tuhoa aiheuttaneessa "jättitornadossa"). Tällaisella tuulennopeudella puhaltava tornado voi imeä tiestä asfaltin ja aiheuttaa samanlaista tuhoa kuin ydinräjähdyksen iskuaalto.

Kuvassa suppilopilvi kesältä 1993 sivuston ylläpitäjän kuvaamana. Päivä oli normaali lämmin poutapäivä. Pilvi, jonka alaosaan suppilo muodostui, oli korkea poutapilvi.

Toisin kuin yleensä luullaan, niin myös Suomessa esiintyy tornadoita eli paikallisesti trombeja. Suomessa tornadot eivät toki kehity yhtä voimakkaiksi eikä niitä esiinny niin usein kuin Yhdysvalloissa. Vuosittain Suomessa esiintyy muutamasta muutamaan kymmeneen tornadoa ja eniten niitä havaitaan heinäkuussa.

Suomessa tornadot ovat yleensä melko heikkoja, Fujitan asteikolla luokkaa F0 - F1, tätä voimakkaampia tornadoja esiintyy melko harvoin. Pahimmillaan suomalaiset tornadot kaatavat metsää ja repivät rakennuksista katon mukaansa.

Tornadoja esiintyy myös vesialueilla, jolloin niitä kutsutaan vesipatsaiksi. Suomessa tornadoja esiintyy merellä meriveden lämmettyä heinäkuulta lokakuulle saakka, kun taas maa-alueilla tornadoja esiintyy eniten alku- ja keskikesällä. Eniten Suomessa on tornadoja havaittu heinäkuussa. Mikäli ilmasto lämpenee kuten on ennustettu, saattaa hyvinkin olla mahdollista, että Suomessakin tornadojen esiintymistiheys ja niiden voimakkuus tulee tulevaisuudessa lisääntymään.

Tornadojen esiasteita, suppilopilviä, esiintyy Suomessa ehkä jopa useammin kuin varsinaisia tornadoja. Suppilopilviä voi muodostua jopa voimakkaassa nousuvirtauksessa olevan poutapilven alaosaan (kuten oheisessa kuvassa), joten lämpimänä poutapäivänä kannattaa tutkailla pilviä "sillä silmällä".

Myrskybongaus ei kuitenkaan rajoitu vain ja ainoastaan suppilopilvien ja tornadojen metsästykseen vaan myrskynmetsästäjät tutkivat ja nauttivat kaikista ilmakehän rajuista ja erikoisista sääilmiöistä (ukkoset, voimakkaat tuulet, erikoiset pilvet jne.)

Ukkosten kuvaaminen

Ukkoset ovat lämpiminä kesinä, elleivät nyt ihan jokapäiväisiä, niin ainakin lähes jokaviikkoisia. Salamoiden kuvaaminen on sen vaikeudesta johtuen haasteellista puuhaa ja onnistuessaan palkitsevaa. Käytännössä salamoinnin kuvaaminen vaatii järjestelmä- tai digikameran, jossa on mahdollisuus useiden sekuntien mittaiseen valotukseen.

Parhaiten ukkosen ja salamoinnin kuvaaminen onnistuu ainoastaan yöllä ja erityisesti voimakkaan salamoinnin yhteydessä.

Kuvaaminen tapahtuu siten, että objektiiviin asetetaan tilanteeseen sopiva aukkosuhde ja kameralla otetaan peräkkäin sopivan mittaisia valotuksia salamoinnin pääasiallisesta suunnasta. Yöllä salamakuvauksissa käytetään aikavalotusta (B). Salaman välähdettyä kannattaisi valotus heti katkaista ettei kuvista tule ylivalottuneita.

Salaman välähdyspaikka on aina arvoitus, joten 28 mm:n laajakulmaobjektiivi on varsin sopiva kuvausyrityksiin. Jos ukkonen on suhteellisen kaukana ja pysyttelee pitkään lähes paikoillaan, voi kokeilla myös 50 mm:n tai 80 mm:n objektiivia.

Sopiva aukkosuhde viivasalamoille on f/5.6 - f/8 filmin herkkyyden ollessa 400 ASA. Tällä yhdistelmällä voi kuvata suunnilleen 20 sekunnin valotuksia, pimeissä olosuhteissa valotusta voidaan pidentää jopa useisiin minuutteihin.

Salamoiden kuvaaminen päiväsaikaan on erittäin hankalaa. Oikeastaan ainoa keino on seurata rintaman kulkua ja laukaista kamera heti kun rintama välähtää. Salamoilla on taipumus esiintyä pareittain peräkkäisinä hetkinä, joten on pieni mahdollisuus, että jotain filmille tarttuisi.

Salamoinnin kuvaamisessa palaa filmiä todella paljon, etenkin jos kuvaaminen tapahtuu päivällä tai muuten suhteellisen valoisissa olosuhteissa. Silti voi käydä niin, että lopputulos on kaikkea muuta kuin toivottu.

Joskus salamoinnin välähdysväli on melko vakio ja seuraamalla salamointia, voi tämän aikavälin yrittää arvioida ja yrittää keskittää valotukset näihin aikoihin filmin säästämiseksi. Salamoinnin kuvaamisessa ei kannatakaan käyttää kallista laatufilmiä vaan halvemmallakin yleensä pärjää

Pitkiin aikavalotuksiin kykenevät digikamerat ovatkin hukkakuvia ajatellen filmikameraa parempi vaihtoehto salamoinnin kuvaamisessa, kun filmikulut eivät pääse nousemaan tähtitieteellisiin lukemiin. Epäonnistuneet kuvat voi poistaa jo paikanpäällä ja teettää parhaimmista otoksista näyttäviä kuvia.

Itse kuvaamiseen liittyvä suurin ongelma lienee ukkoseen liittyvä voimakas vesisade, joka kastelee niin kuvaajan kuin kuvausvälineetkin läpikotaisin. Vesi ei tee hyvää kameralle. Kameran voi kääriä muovipussiin, mutta objektiivin etulinssi yleensä kastuu (koska sitä ei voi laittaa muovin sisälle). Kuvaaminen onnistuu yleensä parhaiten myötätuuleen.

Kameraliikkeistä on myös saatavissa vedenpitäviä suojuksia, joiden läpi kuvaaminen onnistuu, mutta nämä ovat yleensä aika hintavia. Mikäli pystyy kuvaamaan terassilta tai parvekkeelta, antavat ne yleensä jonkinlaista suojaa myös vesisadetta vastaan.

Kannattaa myös huomioida, että peltoaukea tms. avoin paikka, tai maastosta korkeammalle nouseva kohta ei ole kaikkein turvallisin paikka kuvata. Riskejä ei kannata ottaa vaikka olisikin mahdollisuus ottaa vuosisadan salamakuvat.

Ukkosella ei pidä myöskään koskaan asettua puun alle eikä myöskään kovin lähelle puuta! Suuri puu saattaa antaa suojaa salamalta ainoastaan, jos asettuu siitä sen korkeutta vastaavalle etäisyydelle ja kyykistyy jalat yhdessä. Mikäli joutuu avoimella paikalla ukkosen yllättämäksi eikä suojaisaa paikkaa ole lähistöllä, kannattaa myös silloin kyykistyä alas jalat yhdessä. Vesiojia kannattaa välttää, sillä vesihän johtaa tunnetusti sähköä. Kumisaappaat eivät suojaa suoralta salamaniskulta, mutta ne voivat suojata lähelle lyövän salaman aiheuttamalta ns. askeljännitteeltä

Auto on hyvä suojautumispaikka, sillä sen metallikori muodostaa ns. Faradayn häkin, jonka sisäpuolelle sähkövirta ei tunkeudu. Korin metalliosia ja autoradiota ei kuitenkaan kannata kosketella. Kumipyörillä ei ole suojauksen kannalta mitään merkitystä; salama, joka jaksaa tulla pilvestä muutaman kilometrin matkan, jaksaa myös ryömiä 10 cm renkaan pintaa pitkin maahan. Jos salama iskee ajoneuvoon, ainakin renkaiden kunto on syytä tarkistaa .

Haloilmiöt

Erilaiset haloilmiöt ja muut ilmakehän valoilmiöt aiheutuvat yleisimmin Auringon- tai Kuunvalon taittumisesta ja heijastumisesta ilmakehän jääkiteistä. Jääkiteitä esiintyy yläpilvissä sekä talvella lähellä maanpintaa olevassa jääsumussa. Myös keinovalot voivat aiheuttaa haloja. Haloilmiöitä saatetaan nähdään jopa parinasatana päivänä vuodessa.

Yleisimmät halomuodot ovat auringonpilari, 22° halorengas, 22° parheliat eli sivuauringot ja zeniitinympäristön kaaret, joiden aiheuttajana ovat yleensä ilmakehässä olevat kuusikulmaiset jääkiteet. Talvella yleisiä ovat keinovalojen aiheuttamat "pilarimetsät".

Keväällä havu- ja lehtipuiden kukkiessa Auringon ja Kuun ympärillä saattaa näkyä myös värillisiä siitepölykehiä. Sopivia aloitussivustoja halojen maailmaan ovat mm.  Jarmo Moilasen halo-opas sekä Ursan Halo-jaoston nettisivut.

Sateenkaaret

Sateenkaaria esiintyy loppukesästä ja alkusyksystä yleisesti, mikäli iltapäivisin on paljon sadekuuroja. Auringon paistaessa matalalta lännestä, saattaa sadekuuron mentyä ohi näkyä idässä kirkas ja komea sateenkaari. Pääkaaren lisäksi näkyy usein myös himmeämpi sivusateenkaari. Näiden välissä taivas näyttää olevan tummempi, aluetta kutsutaan Aleksanterin vyöksi.

Sateenkaarista enemmän tietoa löytyy Ursan Ilmakehän valoilmiöt -jaoston verkkosivuilta.

Valaisevat yöpilvet

Valaisevat yöpilvet näkyvät nimensä mukaisesti valkeina ja usein myös kirkkaina vaaleaa yötaivasta vasten. Ensimmäisiä valaisevia yöpilviä alkaa näkyä eteläisimmässä Suomessa toukokuussa, mutta Pohjois-Suomessa yöt alkavat olla liian valoisia yöpilvien erottamiseksi.

Yöpilvien määrä alkaa lisääntyä jo juhannuksen jälkeen, jolloin niitä saattaa näkyä muutamia kertoja viikossa. Eniten yöpilviä esiintyy heinäkuun aikana ja kuukauden loppupuolella niitä voi näkyä miltei joka yö.

Parhaimmassa tapauksessa yöpilvet saattavat kattaa koko taivaan (etenkin heinäkuun alkupuoliskolla). Himmeät yöpilvet muistuttavat paljon tavallisia yläpilviä ja saattavat sekoittua niihin helposti.

Myös yöpilvistä löytyy lisätietoa Ursan Ilmakehän valoilmiöt -jaoston verkkosivuilta.