![]() |
Tiede@homeSETI@home on jo useimmille tuttu tieteellinen projekti, johon jokainen Internetiin kytkeytynyt tietokoneenkäyttäjä voi osallistua, mutta SETIn vanavedessä vastaavia projekteja on syntynyt muitakin ja todennäköisesti niiden määrä edelleen lisääntyy jatkossa. Einstein@homeEinstein@home on näytönsäästäjä, joka etsii gravitaatio- eli painovoima-aaltoja. Gravitaatioaaltojen löytyminen voisi mullistaa käsityksemme maailmankaikkeuden synnystä ja luonteesta, sillä osa niistä saattaa olla peräisin alkuräjähdyksestä. Gravitaatioaaltoja syntyy avaruuden kaikkien rajuimmissa tapahtumissa kuten mustien aukkojen törmäyksissä. Gravitaatioaallot ovat seurausta Einsteinin suhteellisuusteoriasta, mutta niiden olemassaoloa ei ole toistaiseksi pystytty todistamaan. Mittaustekniikan kehittyminen antaa nyt uutta toivoa. - Enää on kyse löytymisen ajankohdasta. Luultavasti siihen ei mene enempää kuin vuosikymmen, arvelee kalifornialaisen gravitaatioaaltoja etsivän LIGO -observatorion johtaja Barry Barish. LIGOn ohella myös saksalaisella GEO -observatoriolla on tarpeeksi kehittynyttä tekniikkaa gravitaatioaaltojen havaitsemiseen. Observatoriot keräävät avaruudesta tietoa koneelleen ja Internetin kautta kuka tahansa voi hakea sitä pieninä palasina kotikoneelleen. Joutoaikoina näytönsäästäjä sitten etsii havaintomateriaalista gravitaatioaaltoja. Miljoonien kotikoneen voimin työ sujuu nopeammin kuin millään superkoneella. Tulokset voi tarkistaa salasanan avulla omalta koneeltaan. Gravitaatioaaltoja etsivä näytönsäästäjä löytyy fysiikan vuoden nettiosoitteesta www.physics2005.org, jota ylläpitää Amerikan Fysiikan Seura. Lisätietoja gravitaatioaalloista: einstein.phys.uwm.edu ja www.lsc-group.phys.uwm.edu PlanetQuestPlanetQuest on uusia planeettoja etsivien tutkijoiden perustama organisaatio, joka julkaisee lähiaikoina oman näytönsäästäjänsä. PlanetQuest tekee jokaisesta tietokoneenkäyttäjästä astronomin. Näytönsäästäjä hakee PQ:n palvelimelta raakaa havaintodataa, mutta käyttäjä tekee mahdolliset löydöt ja saa niistä kunnian. PlanetQuestin kotisivut löytyvät osoitteesta: www.planetquest.org ClickworkersClickworkers on NASAn tutkimusprojekti, jossa mitataan Marsin kraatereita planeetan pinnasta otetuista kuvista. Kraaterien mittaaminen tapahtuu siten, että hiirellä klikataan kraatterin reunavallia siitä kohtaa missä se on korkein. Yhden kraatterin määrittämiseksi tarvitaan neljä klikkausta. Osoitteesta http://clickworkers.arc.nasa.gov/top löytyvät tarkemmat ohjeet. Yleensä yhdessä kuvassa ei kraatereita ole kovin montaa, joten siinä mielessä homma ei ole mitenkään "tuskastuttavaa" ja yhden mittaussession pituus on noin kuusi-kymmenen kuvaa, jonka jälkeen voi joko lopettaa tai aloittaa uuden kuvasarjan. Projektiin osallistujan ei tarvitse olla tiedemies. Perusajatuksena projektissa on kokeilla, josko tavalliset Internetin käyttäjät voivat auttaa tiedemiehiä tehtävän 95%:n osassa. Tärkein osallistumisen edellytys on, että henkilö kykenee tunnistamaan kuvista kraaterit. Lisäksi selaimessa täytyy olla javatuki. Ainoa miinuspuoli modeemin käyttäjiä ajatellen on se, että homma tehdään online'na eli puhelinyhtiö rikastuu innokkaan "tiedemiehen" kustannuksella (ellei käytössä ole kiinteällä hinnoittelulla varustettuja yhteyksiä). Henkilökohtaisesti olenkin sitä mieltä, että tässä olisi SETI@home -tyyppinen "imuroi-ohjelma-koneellesi" -tyylinen ratkaisu parempi vaihtoehto. Climate Prediction (Casino-21 -project)Englantilaisessa Rutherford Appleton -laboratoriossa työskentelevän tohtori Miles Allenin ja hänen työryhmänsä mielenkiintoinen Casino-21 ilmaston simulointiprojekti pyrkii ennustamaan maapallon ilmaston 50 vuoden kuluttua. Tri Allenin mukaan tietokonepelien kehittyminen on pakottanut kasvattamaan kotitietokoneiden laskentatehoa niin paljon, että monilla on kotonaan kone, joka olisi vielä jokin aika sitten luokiteltu supertietokoneeksi. Tri Allenin ryhmä toivoo voivansa valjastaa kaiken tuon tehon luodakseen tarkan mallin muuttuvasta ilmastosta, ottaen huomioon tiedot merivirroista, pilvien muodostumisesta, jäätiköiden virtauksista, globaalista lämpenemisestä ja paljosta muusta. Lisää tietoa projektista ja ohjelman saat osoitteesta: http://www.climateprediction.net Suositeltava laitteistokokoonpano:
D2OL - Drug Design Optimization LabKuka tahansa tietokoneen käyttäjä voi osallistua lääkkeiden kehittämiseen imuroimalla koneelleen D2OL:n tutkimusohjelman. D2OL kehittää lääkkeitä ja vasta-aineita useita eri tauteja ja sairauksia vastaan, kuten:
Tutkimusohjelma on saatavissa seuraaville käyttöjärjestelmille:
Intel Philanthropic peer-to-peer program:Syöpälääkkeen kehittäminen (Cancer Research) Oxfordin yliopisto on aloittanut syöpätutkimus-projektin, jossa etsitään parannuskeinoja syöpään. Internetin käyttäjät ympäri maailmaa voivat tarjota tietokoneidensa laskentatehoa tulevaisuuden syöpälääkkeiden kemikaalien testaukseen. Vapaaehtoiset voivat imuroida koneelleen ohjelmiston, joka koneen ollessa käyttämättömänä suorittaa simuloituja kemikaalitestejä. Testitulokset lähetetään netin välityksellä palvelinkoneelle. Kokeilun järjestäjät toivovat mukaan kuutta miljoonaa vapaaehtoista, joka nopeuttaisi lääkkeen kehitysprosessia 3-5 vuodella. Syöpätutkimuksessa käytettävä tekniikka on tuttu SETI@Home-projektista, jossa koneiden ylimääräistä laskentatehoa hyödynnetään avaruudesta vastaanotettujen radiosignaalien tutkimiseen. Projektin tukijoina ovat USA:n Kansallinen Syöpätutkimusjärjestö (NFCR), Intel sekä United Devices. Suositeltava laitteistokokoonpano:
Projektissa on mukana 3.5 miljoonaa tietokonetta. Healthopedia - Cancers & Trumors Folding@homeFolding@home on SETI@homea muistuttava projekti, jossa tutkitaan, kuinka proteiinit muodostavat erilaisia kolmiulotteisia rakenteita eri toimintoja varten. Osallistuja imuroi koneelleen laskentaa suorittavan ohjelman, joka hakee datapaketit ja lähettää valmiit tulokset Folding@homen palvelimelle. Folding@home suoritetaan akateemisen laitoksen toimesta (erityisesti Pande Group Stanfordin yliopiston kemian osastolla), joka on voittoa tavoittelematon laitos ja on pyhitetty tieteelle, tutkimukselle ja koulutukselle. Tuloksia julkaistaan päivittäin F@H:n palvelimella. Ohjelmisto on saatavissa seuraaville käyttöjärjestelmille:
Genome@homeGenome@home puolestaan on Folding@homen tytärprojekti, joka mm. pyrkii suunnittelemaan uusia geenejä, jotka voisivat muodostaa soluissa toimivia proteiineja. Sovellukset liittyvät mm. uusiin hoitomuotoihin, lääkkeisiin ja proteiinien kehityksen tutkimukseen. Ohjelmisto on toistaiseksi saatavissa ainoastaan Windowsille. Distributed.net (kryptografia)RC5-64 projekti on Distributed.netin vastaus 64-bittiseen RSA Data Security Secret Key murtohaasteeseen. Salaisen avaimen haaste koostuu itseasiassa kolmestatoista erillisestä, mutta silti samanlaisesta kilpailusta. Saatuaan menestyksekkäästi päätökseen RC5-32/12/7 kilpailun (RC5-56 ) lokakuussa 1997, Distributed.net on nyt keskittänyt kaikki resurssinsa RC5-32/12/8 kilpailuun (RC5-64). Tehtävä sisältää (enimmäkseen) 2^64 (18,446,744,073,709,551,616) avaimen testaamista sen yhden ainoan löytämiseksi, joka kunnolla avaa salakoodatun kilpailuviestin. Tämä on erittäin vaativa tehtävä, joka vaatii suunnattoman määrän laskentatehoa onnistuakseen. RSA:n avaimien murtokilpailut ovat luultavasti ensimmäisiä, joissa Internetiä ja siihen liitettyjen koneiden laskentatehoa on käytetty hyväksi. Ohjelmisto on saatavissa seuraaville alustoille:
GIMPSGIMPS eli The Great Internet Mersenne Prime Search hakee Mersennen alkulukuja. Marin Mersenne oli 1588 - 1648 elänyt ranskalainen matemaatikko, joka yritti löytää kaavan, jonka avulla kaikki alkuluvut olisi voitu tuottaa. Mersennen kaava on muotoa 2p-1, jossa p on alkuluku, ja näin löytynyttä alkulukua sanotaan Mersennen alkuluvuksi.
FightAIDS@homeKuten nimestäkin varmasti voi päätellä, FightAIDS@home -projektissa keskitytään AIDS-lääkkeen kehittämiseen. Myös tässä ohjelmassa osallistujat imuroivat laskentaohjelman koneelleen, joka käy hakemassa tarvittavan datapaketin projektin palvelimelta ja palauttaa valmiit tulokset takaisin. Vapaaehtoisten verkotetut tietokoneet generoivat ja testaavat miljoonia erilaisia lääkekomponentteja, joilla on tarkoitus taistella AIDS-viruksen leviämistä vastaan. Laitteistovaatimukset:
|
|||
| Etusivu | Info | Yhteystiedot | |||
|
Copyright © 1999-2008 Astronetti & Tähdet ja avaruus. All Rights Reserved. |